Milloin talosta tulee koti? Onko se silloin kun talo valmistuu ja muuttolupa saadaan? Onko se sittenkin vasta silloin kun tavarat saadaan paikoilleen vai silloin kun verhot sun muut sisustus-jutut saadaan paikoilleen vai silloin kun kaikki tietävät missä kaapissa/laatikossa mikäkin tavara on? Tai no, tuo viimeinen vaihtoehto ei varmaan toteudu ikuna, sen verran paljon on aina joku tavara hukassa. 

Aika lailla viikko on kulunut muuttotarkastuksesta ja tänään postissa tuli viralliset paperit loppukatselmuksesta. Kotiutuminen vie kuitenkin aikansa. Koskaan ennen ei ole ollut mahdollisuutta asua ihan uudessa talossa, joten siitä varmaan osa fiiliksestä kumpuaa. Toisaalta kaikkia tavaroita ei ole vielä saatu varastosta roudattua, muun muassa sohva on varastosta vielä hakematta (juu, luit ihan oikein, kustannussyistä sohvan vaihto siirtyi tulevaisuuteen).  Olohuoneessa on siis vasta tv-taso ja tv. Aika kaikuvaista ja kolkkoa vielä, vaikka näyttää se Oktonauttien katselu sujuvan näinkin 🙂 

  

Toisaalta oman talon valmistuminen oli vuosia niin kaukainen haave, että yhä edelleen on vaikea tunnetasolla uskoa että ollaan omassa kodissa; vähän väliä valtaa olo kuin kylässä olisi.  Tai toisaalta odottaa että kohta joku rakennusmiehistä on tulossa. 

Auton takapenkilläkin on ajoittain mielenkiintoista keskustelua: 

  • 3v: Mennään tontille, mä haluun tontille! 
  • 6v: Ei se oo enää tontti, se on nyt meidän koti. Rakennusmiehet  ovat saaneet sen valmiiksi. 
  • 3v: Mennään kotiin, mä haluun kotiin! 

Kunnes 10min kuluttua sama keskustelu alkaa alusta 🙂 

Mielenkiinnolla kuulisin; mikä juuri  Sinun mielestäsi tekee talosta  kodin?  

Mainokset