Avainsanat

,

Blogin statistiikka kertoo edellisestä kirjoituksesta olevan 45 päivää. Tuntuu kyllä vielä pidemmältä.    

Raksalla asiat ovat edenneet rauhallisesti ja verkkaisesti, sekä sisällä että ulkona. Sisällä on laiteltu sähköjä, lamppujen, keittiökalusteiden yms sähköistyksiä valmiuteen. Ulkopistorasiatkin ovat saaneet lopullisen muodon. Ulkokuori on vielä kesken useammaltakin osalta joskin mm. sokkeli saatiin jo päällystettyä (se on muuten hieno!), kaikki ikkunat asennettua sekä ikkunoiden smyygit ja vuorilaudat asetettua 3 ikkunaan näin alkajaisiksi loppujen odottaessa vuoroaan  Autotallin ovet saatiin paikalleen ja tulee muuten olemaan ihan luksusta päästä sateella talliin vain nappia painamalla 😀 

Väliseinärungot saatiin valmiiksi ennen kesälomia, ja siinäpä iso ongelma sitten selvisikin. Sen verran iso pettymys että lopahti ilo raksaamisesta ja bloggaamisesta kokonaan joksikin aikaa.. Kyllä se vaan niin on – kuten raksa-kollegat ovat monesti todenneet, että tilojen hahmottaminen on paperilla ihan tuskaisen vaikeaa. Silloimpa täytyy luottaa ammattilaiseen. Meillä ongelman nimenä on kylpyhuoneen allaskaluste. Tiedän, itsepä halusin kaksi suihkua. Tätä muutosta tehdessä pohdimme vain tilaa joka jää kahden suihkun väliin ja sen riittävyyttä. Ei tullut kellään mieleen varmistaa mitä ko.muutos aiheuttaa suihkuseinän takana. Pohjapiirrustuksessa pytyn viereen on piirretty käsienpesuallas – kapea, mutta allas kuitenkin. Ei tässä isoa tarvittukaan.  Luonnollisestihan on niin että jos on allas, niin oletusarvoisesti altaan alle mahtuu allaskaappi ja sen yläpuolelle peili, eikö? Niin mekin luultiin. Ja niin osoitti myös sisustussuunnittelun kasvokuvat wc-tiloista. 

IMG_3222IMG_3224
Väliseinien pystytyksen jälkeen totuus paljastui – ei tähän allasta ja peiliä saa millään! 

  
  Tuo pystyssä pidettävä lauta kun osoittaa suihkuseinäkkeen paikan ja vasemmalla seinän sisäreuna on suunnilleen tuon vesipullon kohdilla, joten tilaa ei ole lainkaan niin mukavasti kuin kuvista voitiin päätellä. Pahimmissa alakulon syövereissä uidessa pohdin jo koko altaan poistamista, mutta sekään ei onnistu kun putket on jo betoniin paikoilleen valettu 😦 
Mission imposible siis? Jotain kulma-systeemejä on nyt kartoiteltu mutta ei ne missään nimessä pysty alkuperäistä ajatusta paikkaamaan. Nähtäväksi jää miten tästä yli päästään…

Mainokset