Avainsanat

, , , , , , , ,

No niin, monen auringoisen päivän jälkeen hieman harmaampi ilta. Tämän sadetta enteilevän harmauden myötä tuli esiin se ominaisuus jota harmaalta väriltä haettiinkin. Näinä aurinkoisina päivinä ehdittiinkin jo tuskastella sitä, että talo näyttää joissain valossa ihan lilahtavalta. Mutta tänään tilanne oli erilainen, ilma oli kuin alkusyksyllä. Koska Suomessa syksy ja talvi ovat pitkiä, harmaita ja synkkiä vuodenaikoja, haluttiin talon harmaasta väristä lämmin, tätä synkkyyttä tasoittamaan ja synkälläkin ilmallakin lämpimän oloisena kotiin tervetulleeksi toivottamaan. Tänään se nähtiin – värin punaisuus tasoittui ja väri oli juuri se  oikea.  Ehkä vaikutelmaa helpottivat myös tänään asennetut nurkkalaudat sekä valkoiset sadevesisyöksyt. Vielä kun jossain vaiheessa saadaan ikkunat paikkaansa, niin sitten voidaan uudelleen arvioida niiden koristelistojen määrää ja paikkaa. Saattaa hyvinkin näyttää siltä että asettamatta jäävät 🙂

Ihanat värit, eikö? 💕

Mukava oli huomata myös että itä- ja pohjoissivujen terasseja oli aloiteltu rakentamaan ja melko pitkällekin jo päästy. Pohjoissivullehan oli suunniteltu taloon kiinni valettu katoksellinen sisääntulokuisti. Tämä oli muotitettu, raudoitettu ja routaeristetty tänään. Tässä pohjoispäädyn kuistissa on kunnon ankuroinnit raudoituksineen päivineen joten notkahtaa ei pitäisi jatkossakaan 🙂


Suunnilleen samoin oli edetty myös itäpäädyn terassin kanssa. Se perustetaan hieman eri tavoin, sillä betonia tulee anturaksi (kai sitä sillä nimellä kutsutaan?) mutta sen jälkeen terassi rakentuu painekyllästetystä puusta. Terassiin tulee niin ikään kiinteä katos, jonka kiinnityspaikka on julkisivusta jätetty tarkoituksella vielä laudoittamatta. Tämä terassi on kiinnitetty ankkuroimalla se puupalkilla talon runkoon.


  

Monesti lukee että terassi kuuluu rakentaa irralliseksi talon runkoon/perustukseen nähden siltä varalta että maan routiessa ja terassin liikkuessa se ei vaurioittaisi talon runkorakennetta. Usein nämä terassit ovat ”katteettomia” ja siten kevyitä. Tässä tapauksessa painona on kiinteä katos joka terassia painaa mahdollista routaa vasten. Eikä suuren suurta kosteusrasitetta, etenkään suoraa vesi/lumisadetta varmaankaan tule nimenomaan juuri katoksen vuoksi.

Oli isäntä kuullut tontilta uutisiakin, huomenna asennetaan kuulemma lämmityskaapelit lattiastyroksien päälle! Pysy siis kuulolla, huomenna on luvassa lisää uutisia ja kuvia 🙂

Mainokset