Avainsanat

, , , ,

Keskiviikkona väliin jääneen tonttivierailun jälkeen oli eilisellä käynnillä mukava huomata että tontilla oli tapahtunut huikeasti asioita!

Ilmeisesti keskiviikkona oli saatu koko taloon tuulensuojalevyt asennettua ja eilen oli tullut myös kulkuaukko ”yläkertaan”. Käynti sinne tulee siis tapahtumaan katetun terassin katon päältä. 

Yläkerrassa kulkuaukko välipohjaan

Melkein kaikki loputkin ikkuna- ja oviaukot oli jo puhkottu paikoilleen. Siinä viimeisimmät, rautaverkkojen kuljettamiseksi vasta viimeisenä levytetyt seinät, keittiö ja vanhimman teinin ikkunat. Länsipäädyn korkeat ja kapeat ikkunat vielä odottavat vuoroaan, mutta paikat niidenkin puhkomiselle on jo laitettu.

  
 

Itselleni yllätyksenä tuli se, että raksalla näkyy jo villapaaleja! Niitä oli jo välikattoonkin viety. Juu-u, välikattorakenteitakin oli siis jo asenneltu.  Samassa kuvassa näkyy myös nuo lattiavaluun tarkoitetut raudoitusverkot, omaa vuoroaan odottamassa. 

 

 

Eilen oli sitten jo seuraava vaihe aloitettu ulkopinnoillakin, eteläpuolen seinä oli saanut jo osan paneloinnista. 

Ihanan leveä paneeli! 💕

Alkaa näyttää jo talolta!

Maalla – ja erityisesti pellolle – rakennetaan tulee huomioida kaikenmaailman jyrsijät, päästäiset, hiiret ja muut ja estää niiden pääsy rakenteisiin, jossa niiden vierailu voi tehdä valtaviakin tuhoja vuosien varrella. Käytännössä tilannetta edesauttaa hiirilista, joka estää niiden kiipeämisen julkisivulaudoituksen tuuletusvälissä. Toki ne vielä julkisivupintaakin pitkin pääsisivät, mutta se nyt lienee paljon harvinaisempaa. Hiirilista toteuttiin tälläisellä taipuvalla teräsverkolla, joka asennettiin laudoituksen alareunaan kiinnittämällä se tuulensuojalevyyn ja paneelin sisäpintaan.  Alla olevista kuvista puuttuu vielä se laudoituspaneeli, mutta sen jälkeen hiiriverkkoa olisi jo melkoisen hankala kuvata ;))

  
  

Mainokset