Avainsanat

Eilinen vierailu talonrakennusurakoitsijamme Mäkelän Rakennuksen aiemmin rakentamassa kohteessa vahvisti entisestään varmuuttamme siitä että olemme valinneet urakoitsijamme oikein.

Tämän omakotitalon omistaja kertoi kattavasti kokemuksistaan rakentamisajalta, yhteistyön sujuvuudesta, aikataulujen ja kustannusarvioiden pitävyydestä. Lisäksi pääsimme tutustumaan rakennusfirman työmiesten työn jälkeen, joka on aivan omaa luokkaansa – sanan positiivisessa merkityksessä. Tässä kohteessa oli valittu ja toteutettu useampia, ei-ihan-tavallisia ratkaisuja pinnoissa ja tiloissa, ja tästä huolimatta työn jälki oli ensiluokkaista. Näin useampia talonäytös-taloja kiertäneenä voin sanoa, ettei ole mikään itsestään selvyys lainkaan että uudessa talossa lattialaminaatit/parketit on saumattomasti asennettu tai lattialistojen jiirit ja kulmat eivät harota, tai että kaakelit ovat pilkulleen saumoineen suorassa ja kaakeloitu lattiapinta kauttaaltaan tasainen. Juuri näitä pieniä, mutta asumismukavuuteen merkittävästi vaikuttavia tekijöitä tapahtuu uusissa ns.pakettitaloissa todella paljon. Työn jäljen lisäksi myös rakentamisprojektin sujuvuus ja suunnitelmien pitävyys ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä tekijöitä, elleivät jopa suurempia.

Parasta vierailussa oli huomata että tämäkin Mäkelä Rakennuksen asiakas oli yhtä tyytyväinen saamaansa palveluun kuten muutkin, jo aiemmin haastattelemamme asiakkaat. Tämä asiakas oli jo käynnistänyt uudenkin projektin urakoitsijan kanssa, ilman että oli muuta urakoitsijaa edes pohtinut – kertoo luottamuksesta, joka syntyy laadusta.

Luottavaisin mielin siis eteenpäin tässä meidänkin projektissa!

Mainokset