Avainsanat

Kumppanin valinta talonrakennusprojektiin on melkoisen vaikeaa. Tarjoukset ovat erilaisia, tekijöitä on erilaisia ja vuorovaikutukstilanteita on vielä enemmän. Me tapasimme tulevan rakennuttajamme jo kilpailun varhaisessa vaiheessa. Mukavaa oli huomata että tarjouskilpailun edetessä uudet tarjoukset järjestelmällisesti hävisivät tälle nyt valitulle. Loppujen lopuksi kokonaisuus ratkaisee sekä asiakkaan ymmärtäminen. Meidän talomme tulee siis rakentamaan Mäkelän Rakennus Oy Kyröstä.

Talotarjousten selvittäminen ei ollut pelkästään kivaa hommaa. Mikään ei nimittäin ole ärsyttävämpää kuin se, että nimeltä mainitsemattomat kilpailjat pyrkivät saamaan tarjouksensa loppusummaa mahdollisimman alhaisiksi jättämällä osia tarjouksesta pois. Kuulostaa asiakkaan aliarvioimiselta vastata tarjouspyyntöön vain osatarjouksella ja kommentilla: ”pyydätte sitten jonkun timpurin nakutelemaan sen tallin” tai ”jätin maalämmön pois tarjouksesta, mutta sen investointikustannus on noin X euroa”.

On siis helpottavaa huokaista ja todeta, talon rakentaja on nyt valittu. Etenemiskuviot ovat nyt suunnilleen selvillä – vielä kun saisi tämän vanhan kodin myytyä.

Mainokset